Onko aika luovuttaa?

Täällä taas kirjoitan hieman surullisemmasta aiheesta, mutta haluan itselle tuntemuksia ylös ja myöskin teille, kun aiemminkin olen eläimistä täällä kirjoittanut.


Vili ei voi hyvin nyt. Keväällä jo alkoi oksentelu, välillä verisiä pisaroita liman seassa. Oletin sen johtuvan närästyksestä, mitä Vili lumensyönnillä yritti hillitä. Annettiin Antepsinia eläinlääkärin ohjeiden mukaan, mutta se ei juurikaan helpottanut. Ehkä maha kurisi hieman vähemmän. Viime keväänä oli sama juttu ja silloin Vilillä oli suolistotulehdus, mikä meni lopulta närästyslääkkeillä ja mahansuojalääkkeillä ohi. Tämä se vain jatkui ja jatkui. Käytiin taas eläinlääkärissä ja saatiin erilaista närästyslääkettä, mikä myös suojaa vatsaa. Eläinlääkäri kehui Vilin lihaksia ja sanoi sen olevan pirtsakka ja hyväkuntoinen melkein 12-vuotias.


Ennen Nizzan reissua päätin vielä soittaa ja pyytää antibioottikuurin, kun oksentelu ei ottanut loppuakseen. Ei se jatkuvasti oksentanut, mutta liian usein, että se olisi normaalia. Lisäksi oksentaessa kuului kyökkimisääni, mitä ei ennen ole kuulunut. Äiti syötti kuurin loppuun meidän ollessa Ranskassa. Oksentelu vähenikin hieman ja monesti oli pelkkää kyökkimistä. Pari päivää sitten havahduin ja huomasin Vilin takajalkojen lihasten kadonneen. Se myös pyöriskeli pitkään etsiessään hyvää nukkuma-asentoa, eikä enää istunut tuijottelemassa mua palvovasti minuuttikaupalla, vaan hakeutui omaan rauhaansa. Edelleen se intoili lenkille lähtiessä, mutta loppulenkistä löntysti mun takana hissukseen. Nukkui paljon, mutta toki vanhat koirat nukkuvatkin enemmän. Syöminen meni hankalammaksi ja vaati paljon maanittelua. Veden juonti lisääntyi ja samoin liman oksentelu myös. Eilen illalla pienen iltalenkin jälkeen hengitys rohisi pitkän tovin. Se myös läähätti kovasti.


Varasin ajan eläinlääkärille ja sainkin peruutusajan onneksi tänään heti aamusta. Röntgenkuvattiin sekä otettiin verikokeet. Eläinlääkäri sanoi keuhkokuvien näyttävän pahalta ja että mahalaukun vieressä oli jotain epämääräistä, mikä voisi olla etäpesäkkeitä. Sanoi moneen kertaan sanan syöpä. Kasvainta ei löytynyt, mutta mahdollisuus syöpään on suuri. Keuhkoissa oli myös nestettä. Lähdin kotiin ennen verikokeiden tuloksia, kun en pystynyt odottaa niitä enää siellä pienessä huoneessa ajatusten pyöriessä vinhaa vauhtia ja kyynelten polttaessa silmissä. Rauhoituin muutaman tunnin kotona ja menin kysymään tulokset, joista selvisi mahassa olevan tulehdus myös. Eläinlääkäri määräsi antibioottikuurin ja kortisonia ja seuraamaan pari päivää. Jos olo ei kohenisi, suosittelee hän eutanasiaa.


Tässä nyt on yritetty käsittää, että ihan pian koittaa se päivä, mitä on pelätty jo vuosia. Vili, meidän ensimmäinen yhteinen karvavauva, joka tuli meille kuukausi yhteenmuuton jälkeen, on todennäköisesti pian poissa. Se pieni ketun näköinen karvapallo, joka raapi vuokra-asuntomme seinät hajalle, joka kulki mukana monia uusia vuosia mökkireissuilla, joka opetti mulle paljon koirista ja jonka kanssa käytiin vähän väliä tahtojen taistelua, joka lohduttaa ja kuuntelee aina, jonka kanssa opin nauttimaan luonnosta, joka kohelsi ja sulatti ihmisten sydämiä sekä toi mulle paljon uusia ystäviä koiraharrastusten kautta, se joka oli aina valmiina suojelemaan, joka on aina mukana kaikessa innolla.. Maailman viisain koira. Sitä ei kohta enää ole. Vaikka se kokisi ihmeparantumisen nyt, se on jo vanha koira, eikä se enää pitkää aikaa varmastikaan jaksa.


[tämä kuva kesäkuun lopulta]

En halua antaa sen kärsiä turhaan, mutta haluan olla varma, ettei parantumista ole luvassa. Päätin katsoa huomisen yli ja tehdä keskiviikkona päätöksen. Yrittää unohtaa se oma paha olo ja ajatella asiaa Vilin parhaaksi. Jos sen kunto ei ole kohentunut mielestäni tarpeeksi, varaan ajan eutanasiaan mahdollisimman pian. Jos se taas on kohentunut, katsotaan päivä kerrallaan. Olisi kamalaa viedä se Kreikan reissun ajaksi hoitolaan ja miettiä koko loma, miten se voi ja romahtaako vointi. Saati sitten jos se romahtaisi, enkä pääsisi mukaan sille viimeiselle matkalle. Se on antanut meille niin paljon kokemuksia, se on elänyt meidän kanssa niin monia vuosia, että me ollaan sille velkaa se viimeinen palvelus. Se on ansainnut rauhallisen ja kivuttoman lähdön omien ihmistensä läsnäollessa. Vaikka meihin kuinka sattuukin. Kukaan ei tule koskaan täyttämään Vilin paikkaa.


Muoks 26.7. Vili nukutettiin ikiuneen tänään. Vointi meni huonommaksi ja oli aika päästää se vapaaksi.. 

Pidän nyt varmaankin pienen tauon, ei aika ja jaksaminen vaan riitä blogiin nyt isän asioiden hoitamisen ja tämän kaiken muun lisäksi. Palaan, kun siltä tuntuu, toivottavasti ei mene kauaa ja jaksatte pysyä mukana! 

Ei kommentteja