Joulu

Olen niitä jouluihmisiä, jotka odottavat joulua kuumeisesti jo syksystä lähtien ja joulun ollessa ohi, se todella on ohi. Tekisi mieli jo purkaa joulukuusi ja koristeet pois, mutta ehkäpä odotan vielä vuoden vaihteen yli. Palataan kuitenkin vielä hetkeksi joulun tunnelmiin, kun en ehtinyt niistä aiemmin kirjoittaa.


Aattoaamu sujui kerrankin leppoisissa merkeissä, ei kiirettä mihinkään. Äiti ja veljeni tulivat puolen päivän aikaan ja syötiin ensimmäinen jouluruoka. Jälkkäriksi vähän riisipuuroa, nam! Annoimme ruuan laskeutua hetken ja lähdimme kolmisin käymään hautausmaalla T:n jäädessä kotiin. Samalla reissulla kävimme myös vaaria katsomassa hoitokodissa ja viemässä Vilin haudalle kynttilän. 


Kotiin palattuamme keitimme kahvit ja edellisyönä tekemäni juustokakku ei näyttänyt siltä miltä piti, joten teimme sille hieman korjausleikkauksia. Hyvältä maistui kuitenkin. Kahvien jälkeen jaoimme muutamat lahjat ja samaan aikaan alkoikin T:n perhettä saapua paikalle. Höpöteltiin, naurettiin ja vain nautiskeltiin yhdessäolosta. Kuuden jälkeen valmistimme uuden jouluruuan ja ruokaa olikin valtavasti kaikkien tuodessa jotain mukanaan. Kahvien jälkeen loppuilta kuluikin vain leppoisasti hengaillessa ja suklaita sekä kinkkua napsiessa.


Yöllä katsottiin vielä T:n siskojen kanssa Yksin Kotona-elokuva, joka olikin loistava päätös ihanalle joululle. Joulupäivänä kävimme äitin luona syömässä, jolloin myös äitin sisaren perhe oli paikalla. Kiva oli nähdä, vaikkakin pikaisesti ennen työvuoroa. Välipäivät olin iltavuorossa, joten sen enempää ei joulua ehditty vietellä. Nyt saakin alkaa valmistautua uutena vuotena pidettäviin veljeni häihin, joita odotan innolla! 


Toivottavasti teidän joulu meni yhtä mukavasti :)

Ei kommentteja